Polar on sopinut yhteistyöstä Suomen kunto- ja terveysliikuntakeskusten yhdistyksen (SKY ry) kanssa. Yhteistyön tavoitteena on tukea auktorisoitujen personal trainerien (APT®) toimintaa ja tarjota digiajan työkaluja personal trainerien asiakaspalvelun tehostamiseen.
Polar Flow for Coach -verkkotyökalu on osa Polar Flow -ekosysteemiä ja sen avulla personal trainer voi olla yhteydessä asiakkaisiinsa myös verkon välityksellä ja pystyy sitä kautta seuraamaan heidän harjoitteluaan ja aktiivisuuttaan yksilö tasolla. Asiakkaan tiedot siirtyvät rannelaitteen avulla Flow-palveluun joko langattomasti Bluetooth Smart -teknologialla älypuhelimen kautta tai yhdistettäessä tietokoneeseen.
SKY ry on avannut auktorisoitujen personal trainereiden APT®- hakemiston syksyllä 2015. Hakemistosta kuluttaja löytävät koulutetut, aktiivisesti toimivat personal trainer – ammattilaiset Suomessa. Alalle on saatu ensimmäistä kertaa yhteiset standardit jotka antavat suuntaviivat koulutuksen sisällölle ja määrittelee tasovaatimukset kouluttajille. Eurooppalaista tutkintojen viitekehyksessä (EQF, European Qualifications Framework) APT® sijoittuu vaativuustasolle neljä.
Suomessa on tällä hetkellä jo noin 2000–3000 päätoimista sekä lukuisia osa-aikaisia personal trainereita. Tavoitteena on saada vähintään 600 auktorisoitua personal traineria rekisteröitymään hakemistoon vuoden 2016 loppuun mennessä. SKY ry:n hallinnoiman hakemiston kaltaisia rekistereitä on jo muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Lisätietoja:
APT® auktorisoitu personal trainer www.apt-personaltrainer.fi
Toiminnanjohtaja Riitta Hämäläinen-Bister, SKY ry, puh. 040 515 4449, toimisto@sky-ry.fi
SKY ry vastaa alalla työskentelevien auktorisoitujen personal trainerien APT® -hakemistosta. APT®-merkki on rekisteröity tavaramerkki ja sitä saavat käyttää ainoastaan auktorisoidut koulutusorganisaatiot ja heidän kouluttamansa personal trainerit. Suomen kunto- ja terveysliikuntakeskusten yhdistys SKY on ainoa Suomessa toimiva kunto- ja terveysliikuntakeskusten toimialajärjestö (perustettu vuonna 2002). Sen tarkoituksena on toimia elinkeino- ja toimialapoliittisena etujärjestönä, turvata ja edistää alan yrittäjyyttä toimimalla edunvalvonta-, palvelu- ja koulutusjärjestönä sekä edustaa asiantuntijana alan yrityksiä ja yrittäjiä esimerkiksi viranomais-, päättäjä- ja mediayhteyksissä.
Polar
Vuonna 1977 perustettu Polar Electro kehitti ensimmäisen langattoman sykemittarin. Siitä lähtien Polar on ollut johtava sykemittareiden ja urheiluinstrumenttien valmistaja ihmisen fysiologian ja suorituskyvyn syvällisen ymmärryksen ansiosta. Läheinen yhteistyö urheiluinstituuttien ja alan muiden toimijoiden kanssa on tehnyt yrityksestä laajasti tunnetun edelläkävijän sykemittareiden sekä sykkeeseen perustuvien harjoitteluratkaisujen parissa.
Polar Electro Oy:n pääkonttori sijaitsee Kempeleessä. Yritys toimii kansainvälisesti yli 80 maassa ja sen tuotteita myydään yli 35 000 myyntipisteessä maailmanlaajuisesti. Polar Electro Finland Oy, Polar Electro Oy:n tytäryhtiö, tarjoaa asiakkailleen myynnin, markkinoinnin, jakelun ja jälkimarkkinoinnin tukea Suomessa. Polar Electro Finland Oy:n pääkonttori sijaitsee Vantaalla.
Palkitut Polar-harjoitustietokoneet ovat markkinoiden suosituimpia ympäri maailmaa. Nähdäksesi kuinka tuotteemme ja palvelumme voivat auttaa sinua saavuttamaan harjoitustavoitteesi ja kuinka voit tehdä omasta kuntoilustasi menestystarinan, lue lisää www.polar.com/fi